Perjantai päivitys

Perjantaiaamu lähti meillä käyntiin omenoitten keräämisellä, 

lupasin että leivotaan välipalalle piirakkaa.

Omenakori sisälle ja lähdettiin  leikkipuistoon.

Me "melkein" viisivuotiaat päästään jo junan veturin katolle.

Nuorimmainen tyytyy vielä hetken matkustajan rooliin.

Tänne vaunun katolle ei pääsekkään vielä plikat.....

tämä on taitolaji.

Tyttöjen hyvällä avustuksella valmistettiin päivällä omenapiirakka.

Taistelija ja nuorimmainen sammuivat päikkäreille.

- tämä omenapora oli uusi tuttavuus ja vähän hankala.

Omenat päälle ja sitten tytöt hävisivätkin omiin leikkeihinsä.

Välipalalle herkuteltiin piirakalla ja jäätelöllä

(ei kerrota niille jotka vastustavat makeita välipaloja...)

Maanantaina on sitten virallisesti syksy.

Ensimmäinen päivä syyskuuta.

Syyskuu tuo meille tullessaan taas kaikki vanhat kivat jutut ja tekemiset mm. jumppavuorot, musiikkitunnit, pyhäkoulut ym ym

Ain laulain työtäs tee

Touhua oli monenlaista viimeviikolla, että meinasi jäädä 

laittamatta kuvat ahkerista apulaisistani.

Lapset ovat aina innolla mukana kaikissa kodin askareissa.

Tässä innokkaat leipurit. Sämpylätaikinaa valmistui yhteisvoimin.

Piren tehtäväksi jäi vain vuorojen jakaminen.

 Kun puuhasta on oikein innoissaan ei meinaa millään

maltaa odottaa, koska on oma vuoro vispilän varressa

Kolme käsiparia sotki taikinaa!

Kyllä tuli hyvää taikinaa

Leipurin on hieman myös maistettava 

miltä taikina maistuu !

Jo vähän kokeneempi leipuri neuvoi toisia.

Ei saa tehdä mitään lättysiä !

Vaan niiden täytyy olla palloja!

Kyllä tuli hyviä sämpylöitä. Niitä syötiin välipalana 

kaakaon kanssa.

Syksyn merkkejä

Perjantaiaamuna lähdettiin metsään tutkimaan joko löytyisi jotain syksyn merkkejä.

Ja löytyihän niitä.

Metsä oli vielä kovin märkä aamukasteen jäljiltä.

Aluksi kävimme tuttua Mörkö-kivea katsomassa ja siellähän se kökötti vanhalla paikalla.

Seikkailu jatkui "kummitustalolle"

Ei ollut ketään kotona tai ei ainakaan meitä päästetty sisälle vaikka vähän arasti koputimmekin.

Matka jatkui läpi salaperäisen metsän...

pieniä havaintoja..

Matkan varrella päästiin lempitouhuun, kivien heittelyyn.

Ja jos meidän luontopolulla pääsee jano yllättämään, niin nykyään sen voi sammuttaa raikkaalla lähdevedellä.

Sitten tulimmekin omalle uimarannalla.

Saanen esitellä meidän uuden ylpeyden aiheen.

Uusi upea nuotiopaikka.

Loppukesästä yksi ahkera,taitava naapurin vaari teki tämän.

Olemmekin tästä kaikki lähiseudun asukkaat todella tyytyväisiä.

Ja taas kivien heittelyä....

kunnes...

.... lapset kokeilivat vettä ja keksivät että HEI UIMAAN!!!! 

lämmitä vettä...

Sanoin että sinne vaan, mutta ei ole pyyhkeitä eikä uikkareita, pitää uida alkkareilla.

(rehellisesti mietin kyllä muutaman kerran ennen kun annoin luvan...märkiä hiekkasia jalkoja, märkiä vaatteita ym)....mutta sitten vei voiton lasten ilo ja innostus. Että miksei, vesi on vielä lämmintä lämpimän kesän jäljiltä. Ja kyllä soitin yhdelle isälle joka antoi siunauksen että sinne vaan!

Voi sitä riemua ja naurua!

Tuli ihan mieleen Muumien taikatalvesta se hemuli joka ui jääkylmässä joessa!

Samalailla tämä uimari hihku ja hyppi järvessä.

Kylmää - kylmää - kylmää - hyrr ja naurua päälle...

Ja uudestaan ja uudestaan hyppi laiturilta pommilla.

Me aikuiset kyllä joskus kiellämme  ihan turhaan lapsilta kaiken oikeesti kivan ja ihan omaa laiskuuttaamme.

Syksyinen aamulenkimme ympyrä sulkeutui hyvin kesäisesti.

 Ja äkkiä osa vaatteista päälle ja loput Paukun kainaloon.

Kipastiin polkua pitkin kotiin syömään.

En voi  lopuksi vielä olla hehkuttamasta tätä mun asuinympäristööni.

Aivan mahtava, kaikki on tässä.

 Oikeesti nämä tämän aamuiset seikkailut tapahtui kaikki puolenkilometrin säteellä.

Luonto on rikkaus.